tiistai 11. heinäkuuta 2023

Aatelinen, kauhuromanttinen tekoälytaide, nyrpeät goottiprinsessat ja moni muu: Aloitin valokuvaamisen 70-luvun lopulla

Aatelinen, goottilainen tekoälytaide: Aatelinen, kauhuromanttinen tekoälytaide, nyrpeät goottiprinsessat ja moni muu: Aloitin valokuvaamisen 70-luvun lopulla lituskaisella pikkukameralla, jonka salamakuutio poltti merkkejä otsaan. 80-luvulla oli jo mukava punamusta näppärä Konica, sitten 1988 maissa ostin ensimmäisen järkkärin, järjestelmäkameran. Osa mustavalkoisista kuvistani isä kehitti vessassa. Tämä oli siis filmiaikaa, kuvasin myös dioja. Nykyään laitteelta katsottavat kuvat muistuttavat noita dioja, joista loisti valo... Huonoja digikameroita ostin noin vuoden 2003 maissa, ja jälkeen. Digijärkkärin ostin 2008 maissa. Useampikin köytetty digijärkkäri löytyy. Kuvaan myös firmojen tai lehtien kameroilla. Osa kameroista on yhteisomistuksessa. Filmille ei ole varaa kuvata naisen eurolla, ikävä kyllä. Instagramista en alkuun välittänyt mutta kun sain ensimmäisen (Maxwell) smart phonen, Maxwell Smart viittaa tolloon saman nimiseen agenttiin, jolla oli kenkäpuhelin 60-luvulla. Älypuhelimen sain joskus 2014 jälkeen. Instassa aloin ehkä 2015.  TikTokissa aloin 2022. Muut siltä väliltä. Tekoälytaiteessa kantsii muistaa, ei pelkästään copyright, tekijänoikeus, vaan myös, että sen taide on valkoisten etuoikeutettujen heteromiesten tekemää, siis suppeaa sinänsä. Tekoälyn groteskisuus, dada ja inhimilliset tai epäinhimilliset virheet viehättävät, naurattavat tai karmiwat. Mitäh mitäs boomeri buumeri tekee tiktokissa? Varmaan paljon, varsinkin kirjavinkkaa, ja muutenkin naiset pitävät Suomen kulttuuria yllä. Käytän sekaisin mm Photolab, TikTok, Reface tekniikoita ja alustoja, myös Facebookin. Kuvaa ja videota. Teen myös fänitaidetta ja muuta höpsöä. Kuitenkin positiivistä, osa itselleni, osa faniyhteisöön. Tässä olen ottanut vakavan valokuvan itsestäni paksuin kajalvedoin 80-luvulta, ja valinnut ReFace -naamanvaihtopalvelun rinsessoista sen sopivimman. Luin kauhuromantiikkaa jo 80-luvulla, ja kirjakannet on yhäkin muistissa hyperdramaattisina ja nostalgisina. Kuumina ja koskettavina. Minun juttujani. Minun vapaa-aikaani. ( Samat jorinat toisessa blogissani Satu Ylävaara Retrospective Art: Mixed Art, Ai Art: Aatelinen, kauhuromanttinen tekoälytaide, nyrpeät goottiprinsessat ja moni muu: Aloitin valokuvaamisen 70-luvun lopulla  enemmin kuvin.... keskiviikko 12. heinäkuuta 2023:)

@sylavaa Du Riechst So Gut, versio ties mones #selfportraitsz via #ReFaceApp äppi #HowDeepIsYourFake #ReFace #aiart #digitalart #selfportraitsz2023 #selfportrait #selfie #portrait #omakuvia #omakuva #issuli #itsuli #royal #rokokoo #kiiltokuva #nyrpeä #aiart2023 #digitalart2023 ♬ Du riechst so gut - Rammstein

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.